Tekstin alkuun
Etusivu - Suden aika
Liisa Matveinen

Liisa Matveinen (s.1961 Ilomantsissa)

Liisa Matveinen varttui runolaulajien pitäjässä, Ilomantsissa, nuoruuden harrastuksista läheisimpiä olivat nuorisokuoro ja puhallinorkesteri.

Sibelius-Akatemian aloitettua kansanmusiikin koulutuksen v.1983 oli Liisa mukana ensimmäisellä vuosikurssilla, pääaineena kanteleet ja myöhemmin laulu. Vuosikurssi muodosti yhtyeen Niekku, jossa olivat mukana Anu Itäpelto, Leena Joutsenlahti, Arto Järvelä, Maria Kalaniemi sekä Anna-Kaisa Liedes, Liisan lisäksi. Tuolta ajalta äänitteet: Niekku, Niekku 2 ja Niekku 3. Niekku-yhtyeen jäsenet olivat yhdessä lehtori(nyk.professori) Heikki Laitisen kanssa suunnittelemassa ja toteuttamassa kansanmusiikin koulutuksen suuntaa ja sisältöä. Liisa oli luomassa suomalaisen kansanlaulun opetusmetodeita ja tavoitteita ja opetti koko opiskeluajan nuorempia opiskelijoita. Opiskeluaikana Liisa oli myös mukana yhtyeissä Ankara, Etnopojat sekä Lai.

Musiikin maisteriksi v.1989, jonka jälkeen Tallari-yhtyeessä Kaustisella muusikon virassa v.1994 saakka. Tuolta ajalta äänitteet: Kymmenen pennin ryyppy, Lunastettava neito, Ottilia ja Konsta. Tallarin kanssa yhteistyö on jatkunut. V. 2003 julkaistiin Runolaulutanssit, Liisa, Tellu, Taito ja Tallari, joka sisältää enimmäkseen ilomantsilaisia runoja sävellettynä tangon, humpan, valssin tai jopa samban säveliin.

Yhteistyö Tellun kanssa alkoi Suden aika -levystä v.1996, laulukvartetti oli tuolloin koossa, tosin eri kokoonpanolla kuin nykyisin. Mateli-levy syntyi myöskin yhteistyössä Tellu Turkan kanssa; paljolti levyn syntyä siivitti muutto takaisin kotiseudulle Ilomantsiin v.1995. Pohjois-Karjalan vuosina 1995-2001 Liisa opetti Ilomantsin kansalaisopistossa, Joensuun yliopistossa sekä Joensuun konservatorion Rääkkylän toimipisteessä. V.1999 Liisa pyydettiin mukaan Hedningarna-yhtyeeseen, johon Tellukin liittyi uudelleen v. 2001.

Liisa on kiertänyt eri kokoonpanoissa maailmalla : USA, Etelä-Afrikka, Unkari, Itävalta, Saksa, Grönlanti, Islanti, Ruotsi, Norja, Belgia, Hollanti, Tanska, Englanti, Sveitsi, Luxemburg, Venäjä, Viro, Turkki, Espanja, Portugali ja Tsekinmaa.

Asustaa nykyisin Jämsässä, Jyväskylän ja Tampereen välillä, kasvattaa kolmea kouluikäistä tytärtä, keikkailee, säveltää ja sovittaa. Lue lisää www.neta.fi/matveinen.

Lähetä sähköpostia: liisa@sudenaika.com

© 2003-2004 Suden aika - Tekninen toteutus Optinet kotisivut