Etsijä -levyn arvosteluja eri julkaisuista

Etsijä (NCD 24/Alba records) ilmestyi 9.9.2004. Lisätietoja levystä www.alba.fi

Le Mystere des Voix Finlandaises

Suden aika: Etsijä. Alba 2004

On kaunista, hurjaa ja koskettavaa, kun sielu laulaa. Esiäitien ääni kuuluu. Ja se kaikki siinä välissä oleva. Ketju on ehyt ja ulottuu tähän päivään.

Suden aika on perinteen kantaja. Juuret syvällä kalevalaisessa muhevassa mullassa, runko ylenee tämän päivän tuulessa, latva kurkottaa kuuta kohti.

Tellu Turkan ja Liisa Matveisen Etsijä -levyn sävellykset kuuluvat monen naiskuoron ohjelmistoonkin, mutta on mukava kuulla, kuinka nämä naiset Nora Vauran ja Katariina Airaksen kanssa laulavat itse. Vapaalla äänellä ja heittäytyen, vaikkakin toki ammattimaisen tarkasti ja taitavasti. Moneen taipuu ihmisääni: hunajaa valuttelemaan, nokkosilla piiskaamaan, vetenä virtailemaan.

Tekstit, sekä Liisan etsimät vanhat että Tellun tekemät uudet, ovat vahvoja. Elämätä.

                                           -Johanna Westersund, Reuna, lokakuu 2004-

Rootsworld.com :Suden aika-review

Suden aika is a quartet of boundary-bashing Finnish women vocalists. Though they base their sound in the Finnish rune-singing tradition, their style has more in common with avant-garde artists such as Laurie Anderson or Iva Bittova. They push their voices beyond what is conventionally considered beautiful á la Lila Downs and stack their harmonies in unusual ways á la Ulali. Their voices blend so beautifully that it's almost jarring to hear each voice solo, so disparate are they. The disc is almost all a cappella, with an occasional touch of kantele or moraharppu. Instruments would only get in the way of the intricate interplay of voices. The opening track, "Armoton", has sections of hocket alternating with chorale-like segments and Balkan-sounding harmonies.

The lengthy, anthemic title-track has a moraharppu drone grinding away underneath dissonant harmonies. The women break into a harsh, nasal tone at one point and then sing quietly over shh sounds. "Sisarueni" is a light, feminine celebration of sisterhood in which the voices effervesce over the syllables "si-so". Nearly half of the disc is devoted to singer Tellu Turkka's tragic, nightmarish ballad "Enkelit". The seven-part epic runs the gamut from a quiet sense of impending menace to maniacal laughter and jungle sounds over a heavy-breathing ostinato. It ends with calm, consonant chords reflecting acceptance of tragedy and hope of a better life beyond death. The whole cd is brilliantly conceived and executed, with the balance and colour of a good painting.

                                          -Peggy Latkovich, rootsworld.com-

Isoton, emoton mutta oman voiman tunnossa

Suden aika esittelee olevansa neljän naisen yhtye, joka laulaa tarinoita naisen syntymästä, kuolemasta ja elämästä näiden kahden totuudenhetken välillä. Naiset jatkavat ikivanhaa runolauluperinnettä, jonka väittävät yhä jatkuvan.

Lisäisin väitteeseen kyllä, että jatkuminen tai peräti kuolleista herääminen on ollut alkujaan Heikki Laitisen ja uudenlaisen akateemisen kansanmusiikin tutkimuksen ansiota.

Toisaalta, mitä sitä enää väittämään, että Etsijän musiikki olisi muka kansanmusiikkia.

Toki tekstiä ja mittaa on otettu arkistojen kätköistä, mutta kyllä Suden aika -yhtyeen oma isyys on niin selvää, että pelkäänpä musiikkikirjaston luokittelussa olevan ongelmia.

Tekijyys henkilöityy ennen kaikkea Liisa Matveiseen ja Tellu Turkkaan, jotka alkavat olla vakavasti otettavia suomalaisen musiikkikulttuurin säveltäjiä. ---

Matveinen käyttää tehokeinonaan runsasta minimalistista toistoa, mikä toimii kommunikaationa erinomaisen hyvin.  Laulu hukkaa lopulta tekstin ja muuttuu instrumentaaliksi a cappella -lauluksi. Ei ohueksi naiskvartetiksi, vaan rytmiseksi ja laajalla aaltopituudella väreileväksi, niin että Armottoman isoton, emoton lapsi palelee pesättömänä ja pysäyttävänä.

Myös Turkan musiikillisiin tyylipiirteisiin kuuluu manaamistyylinen toisto, mutta hän pyrkii laajempaan muotoon ja sen sisällä dramaturgiseen ilmaisuun. Hyvä esimerkki tästä tavasta on pitkä tarina Enkelit, joka puhutteli itseäni jopa levyn nimikappaletta enemmän.

Suden ajan kaksi muuta laulajaa, Katariina Airas ja Nora Vaura, laulavat yhtyeessä kuin kotonaan, joskus kauniin soinnukkaasti, toisinaan taas iskien itseään onomatopoeettiseen kiihkoon.

Etsijä on julkaistu jo kesällä myös Saksassa ja yhtye on ollut lokakuussa pitkällä Saksan kiertueella.

En ollenkaan ihmettele, jos saksalaiset ottavat ja ymmärtävät heidät. Siinä maassa on yhä edelleen niin paljon fiksua feminismiä. Sitähän Suden aika on, oman voiman tuntoa.

                                             - Marja Mustakallio,  Kaleva 14.11.2004-

Kansanperinne elää ja voi hyvin, kansanmusiikkikin on löytänyt itsensä uudelleen. Perinnettä ei ole pantu pärekoppaan, vaan nostettu auringon ihailtavaksi, sateen vilvoiteltavaksi. Neljän naisen yhtye Suden aika soi kauniin luonnonmukaisesti yhteen. kaunolaulu on hyvä piikanen, kun emäntänä häärii kansanlaulun riuska kurkunpää. Vivahteita, sanomaa, monitasoisuutta riittää. Sovitukset ovat usein hankala paikka. Vanha tapa ei hevin kuolleista eloisaksi herää. Suden aika saa laulut kuitenkin syttymään. Nimikappale Etsijä halkoo uutta tietä tuttuun maisemaan, Enkelit on tunnelmaltaan täyteläinen, partituuriltaan kekseliäs. Ammattitaitoista, hyvittelevää.

                                            -Matti Saurama, Opettaja -lehti, marraskuu 2004-

 Suden ajalla tyttöenergiaa

Suden aika -yhtye, Etsijä, uuskalevalaista a cappella -lyriikkaa (Alba 2004)

Markkinavoimat eivät enää tarvitse kansallista kulttuuria, mutta ihmiset tarvitsevat. Kulttuurinen juurettomuus lisääntyy ja on tullut jäädäkseen. Olkaamme iloisia niin kauan kuin tiedämme, mistä tulemme ja mistä meidät on tehty. Oman kortensa tähän kulttuurin vastaiskuun tuo Suden aika -lauluyhtye Etsijä -levyllään. Laulujen tekstit ovat kansanrunoutta ja Tellu Turkan käsialaa. Nelihenkinen lauluyhtye laulaa pääasiassa a cappella. On varmaan hyväksyttävä tosiasia, että kansanmusiikkia ei enää tehdä ilman minimalistisia vaikutteita. Kansanmusiikin perustahan on toisto. Siinä mielessä ajautuminen minimalismiin on luontevaa.

Yhtyeen laulajista löytyy rohkeutta värittää ääntään ja tarpeen mukaan käyttää ääntään raa'asti. Laulussa on myös kiinnostavuutta, enkä tiedä, mistä tuollainen ominaisuus tulee. Pysyköön vaikka salaisuutena. Laulajat ovat Tellu Turkka, Liisa Matveinen, Katariina Airas ja Nora Vaura.

                                -Ilkka Ylönen, Muusikko, lokakuu 2004-

Jos naislaulusta voi sanoa, että se on komeaa kuultavaa, Suden Ajan Etsijä -levyn avaava Armoton on sitä.

Yhden laulun aikana Katariina Airaksen, Liisa Matveisen, Tellu Turkan ja Nora Vauran  nelikko muuntautuu useaan eri tyyliin niin, että perinteinen pienkuorolaulu yhdistyy rajantakaisen ikivanhan karjalaisen tai bulgarialaisen laulun tyyleihin, vieläpä niin, että lopputulos on toimiva.

Suden aika jatkaa osaltaan sitä uuden luomisen perinnettä, jota Niekku -yhtye teki jo 80-luvulla. Sittemmin, kun katselee, kuka on vajaan parin vuosikymmenen aikan kenenkin kanssa laulanut ja soittanut, katsastaa samalla kohtuullisen suurta määrää eri kokoonpanoja, jotka ovat saaneet aikaiseksi levyn tai pari, jos aina sitäkään.

Yhtä kaikki kansanmusiikissa bändien hukkaprosentti on ollut melkoinen, vaikka muusikoita ei loputtomasti olekaan.

Kaikella tällä haluan sanoa sanoa vain sen, että toivottavasti Suden aika on enemmän kuin yhden levyn ihme. Laulajien erityyppiset äänet sopivat yhteen, ammattitaito on korkealla, mutta lisäksi myös levyn materiaali on riittävän monipuolista. Tämä koskee sekä sävellyksiä että sovituksia. Sanoituksissa yhtye luottaa kalevalaishenkiseen perinteeseen, osittain myös itse tehtyyn.

Kokonaisuus on siis hyvin kasassa. Armottoman lisäksi esimerkiksi Tellu Turkan säveltämä ja sovittama nimilaulu Etsijä on täynnä vahvaa ilmaisua. Levyltä kuunneltuna Enkelit on osittain liiankin teatraalinen, konserttitilanteessa asia voi olla toisin.

                                  -Kimmo Nevalainen, Karjalainen, lokakuu 2004-

Neljän naisen lauluyhtye pohjaa ilmaisunsa kalevalaiseen runolauluun hienosti sovelletulla tavalla. Runolauluperinne tulee ilmi lähinnä sanoituksissa, joista osa on perinteisiä, osa omaa tuotantoa. Sävelmaailmat sen sijaan ulottuvat kansanomaisista melodioista uudempaan ja kokeellisempaankin ääni-ilmaisuun, koko ajan hyvin lyyrisellä ja kertovalla otteella.--Kun Tellu Turkan ja Liisa Matveisen mukaan on yhdistetty Katariina Airaksen ja Nora Vauran lauluäänet, on lopputuloksena erittäin kaunista ja puhuttelevaa musiikkia.

Vaikka laulu välillä kipuaakin energisiin sfääreihin, säilyy kappaleissa koko ajan intiimi herkkyys. Päätöskappale yltyy jopa moniosaiseksi alitajunnan sukellukseksi, jossa äänimaalailu on kiivaimmillaan. Samalla ollaan sillä rajalla, että liikutaanko vakavan vai ironisen vaiko vain huvittavan ilmaisun parissa.

Itse en loppuun saakka vakuuttunut "kauheimpien kauhujen" inhottavasta naurusta, mutta kokonaisuutena kerronta toimii. Päällimmäiseksi jääkin tämän musiikin ilahduttava vaikutus. Se tuo raikkaan tuulahduksen johdattaessaan ajatukset kohti ikiaikaisia mieliemme kerrostumia!

                                            - Tero Hautamäki, Ilkka 29.10.2004-