Kylmiä väreitä Suden ajan seurassa

Suden aika -yhtyeen konsertti Kokkolassa konservatorion salissa, 20.3. Katariina Airas, Liisa Matveinen, Nora Vaura ja Veera Voima sekä konservatorion ja Ala-Könni-opiston kansanmusiikinopiskelijoita. Suden aika valloitti herkillä tulkinnoillaan ja kauniilla sävellyksillään perjantai-illan konsertissaan keski-Pohjanmaan konservatoriolla. Konsertissa esitetyt laulut ovat yhtyeen tuoreelta levyltä Armas. Yhtyeen jäsenten säveltämien kappaleiden teksteinä on käytetty pääosin karjalaista alkuperää olevia syntyrunoja ja loitsuja, joista vanhimmat ovat peräisin jopa 1600-luvulta. Myös sävellykset nojautuvat vahvasti kansanperinteeseen, mutta kuultavissa oli myös paljon moderneja sointeja ja kekseliästä äänenkäyttöä. Konsertti oli tunnelmaltaan leppoisa ja laulajat kertoivat kukin vuorollaan runojen sisällöstä. Tarinat ja niiden taustat kaipasivatkin hieman avaamista, sillä monet tekstien aiheet eivät ole nykykuulijalle tuttuja. Kun tarinan asetelma oli selvitetty, pystyi yleisö antautumaan kokonaan musiikille, laulujen sävyille ja tunnelmille. Sävyjä konsertissa riittikin, sillä jokainen laulu oli kuin pieni musiikillinen taideteos, tarkkaan rakennettu ja omanlaisensa. Jo ensimmäinen sävellys Suen synty sai minussa aikaan kylmiä väreitä, ja lisää oli luvassa. Yhtyeen laulajat hallitsevat instrumenttinsa hienosti ja jokaisen ääni vaikuttaa taipuvan lähes mihin tahansa. Yhtyeen laulu tulee suoraan sielusta mutkattomasti ja koskettavasti. Persoonalliset lauluäänet, tarkkaan hiottu yhteissointi ja esiintyjien täydellinen läsnäolo tekivät konsertista unohtumattoman elämyksen. Uusissa lauluissaan Suden aika käyttää rohkeasti soittimia laulun tukena. Se tuo ilmaisuun lisää moniulotteisuutta ja vapauttaa kaikki neljä laulajaa tulkitsemaan tekstiä, kun vastuu harmonioiden luomisesta ei ole ainoastaan lauluäänillä. Lavalla nähtiin tutun kanteleen lisäksi toinen toistaan erikoisempia kansansoittimia, kuten muuraharppu, udu-rumpu ja pitkähuilu, värittämässä musiikkia. Nora Vauran sävellyksessä Sinisiipi käytetty perinteinen afrikkalaissoitin mbira teki herkästä laulusta entistä koskettavamman. Kuitenkin konsertin värisyttävimmät hetket syntyivät kun pelkät lauluäänet yhdistyivät upeiksi soinneiksi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Yhdeksi konsetin kohokohdista nousi yhtyeen uusimman jäsenen Veera Voiman säveltämä Pakkanen, kun lavalle astui joukko seudun omia kansanmusiikinopiskelijoita lauluyhtyeen vahvistukseksi. Sali täyttyi kymmenistä lauluäänistä ja Nora Vauran riipaisevan soolo-osion aikana huomasin miettiväni, voiko mikään olla ihmisääntä kauniimpaa. Varsinkin konsertin alkupuolella esitys kärsi hieman balanssiongelmista, jotka kuitenkin tasoittuivat loppua kohden. Konservatorion iso sali oli liian suuri ja kolkko näin välittömälle konsertille. Seuraavan kerran kun tämä loistava ryhmä saadaan Kokkolaan, heille toivottavasti löydetään intiimimpi esiintymispaikka, joka tekee paremmin oikeutta sävellysten tunnelmalle. Meeri Pulakka, Keski-Pohjanmaa

Tiukat iltamat pelimanniklubilla

Musiikin ja hyvän menon ystäville tarjoiltiin mannaa keskiviikkona kun viimein Suomea kiertämään päässyt huippukvartetti Suden aika konsertoikulman kuppilassa. Ei lainkaan laimea avaus vuodden 2007 pelimanniklubeille. Vaikkei maailmanmusiikkiyhtyeelle ollut tarjota korkeamapaa lavaa tai avarampaa akustiikkaa, esiintymistilanne oli niin välitön ja tunnelma intiimi, ettei hieman matala katto haitannut tunnelmaa, vain päin vastoin tiivisti sitä.

Suden ajassa neljä hyvin erilaista lauluääntä ja ulosantia pelaavat hämmästyttävällä tavalla yhteen, ja parhaimmillaan äänten soidessa ne sulautuvat kuin yhdeksi instrumentiksi. Tellu Turkan, tumma, nopea vibrato ja Liisa Matveisen käheä ääni soivat yhteen kuin luotuina, ja lisäväriä tuovat Nora Vauran ja Mira Karisen kirkkaat sopraanot. Kun kaikki neljä laulavat ja hengittävät yhteen, äänen voisi kuvitella kantautuvan suuremmastakin kokoonpanosta.

Yhteislauluosuudet ovat välillä lähellä gregoriaanisen laulun harmonioita ja voimaa. Sovitukset on tehty yhdessä improvisaation kautta, ja se kuuluu vapautuneena ilmaisuna ja mielettömän hienoina sovituksina. Vahvasti ikivanhaan kalevalamittaiseen runolauluperinteeseen nojaten Turkan ja Matveisen kappaleet kumartavat hienosti kansanperinteelle, mutta eivät ole mitään muinaismuistoja vaan tuoreita tuntoja.

Toisaalta joukossa on myös  herkkiä ja hiljaisia lauluja, kuten uuden levyn nimikappale Unta. Niiden äänimaisemaan mystiikkaa tuovat udurumpu, kantele ja sormipiano sekä huilut. Moraharpun ääni saa ihon kananlihalle hyvässä mielessä. Avainviulua muistuttavassta, mutta kolmikielisestä soittimesta lähtee sellon syvyyden ja tummuuden mieleen tuova ääni. Sykähdyttävän henkeäsalpaava on varsinkin encore-biisi jossa En mie huoli poikaruitukoista-värssy sai pienen mutta sitäkin haltioituneemman yleisön taputtamaan käsiään yhteen vielä jotain lisää kuullakseen.

Joulumusiikin upea avaus

Nurmeksen Joulumusiikki 2006 alkoi perjantaina Suden Aika -yhtyen konsertilla. Upesti alkoikin, vaikka Hannikaisen saliin oli tullut vain kourallinen yleisöä. Harmillista, sillä konsertti oli hieno kokemus.

Joululauluja ei Joulumusiikin avauskonsertissa kuultu, mutta muuten kaukaa menneisyydestä kumpuavaa sävelkieltä kylläkin. Katariina Airas, Liisa Matveinen, Tellu Turkka ja Nora Vaura jatkavat omintakeisella tavalla vanhaa suomalaista runolauluperinnettä. Neljä naisääntä soivat upeasti yhdessä.

Ilomantsilaissyntyinen Matveinen on jo pitkän linjan tekijä suomalaisessa kansanmusiíkissa, ja Tellu Turkka esiintyi takavuosina pitkään ruotsalaisen Hedningarna-yhtyeen riveissä. Hedningarna on maailmalla tunnettu etnomusiikin nimi, ja ilmeisesti juuri tämän bändin myötävaikutuksella Turkka hallitsee ruotsalaisen moraharpun soittamisen. Moraharpun lisäksi Suden Aijan naisten ääniä säestivät Liisa Matveisen kantele, Nora Vauran soittamat huilut sekä Turkan ja Vauran soittama länsi-afrikkalainen udu-rumpu - vanhojen mammojen soitin, kuten laulajattaret sanoivat.

Suurin osa Suden Ajan laulujen teksteistä on Liisa Matveisen mukaan vanhoja, alkuperäisiä runoja, joita hän itse on kerännyt erityisesti kotiseudultaan Ilomantsista. Lisäksi varsinkin Tellu Turkka on tehnyt omia sanoituksia, mutta nekin soivat kalevalamitassa. Sävellykset ovat naisten omaa tekoa.

Suden Aika on loistava esimerkki siitä, kuinka paljon erilaisia sävyjä saadaan aikaan pienelläkin kokoonpanolla. Yhtyeeltä syntyy alkuvoimaista ääntä, mutta yhtä lailla herkkääkin herkempiä tunnelmia. Matveinen ja Turkka laulavat tummasävyisiä matalampia ääniä, kun taas Airas ja Vaura livertävät tarvittaessa kuin linnut, korkealta ja heleästi.

Runolaulu taipuu tangoksikin, se tuli todistetuksi konsertin toisella puoliskolla. Liisa Matveinen kertoi kahteen omaan tangoversioon päädytyn, jotta suomalaiset ymmärtäisivät runolaulun hienouden. Ihan joka karaokessa näitä tangoja ei kuultane, sen verran vaativia olivat Suden Ajan naisten sävellykset.

                                               - Marjo Sakkinen, Ylä-Karjala-

Vapautunut, välitön Suden aika

Hauska ja lämminhenkinen keikka, se kai läsnäolijoille jäi päällimmäisenä mieleen Suden ajan perjantain konsertista Kihauksessa. ---

Viimevuotisen Etsijä -levyn anti ammennettiin konsertissa dramaattista, moniosaista Enkelit -teosta lukuun ottamatta seitsemännen kappaleen kohdalla loppuun. Etsijän vakavista ja tummasävyisistä kappaleista parhaiten jäi mieleen Katariina Airaksen kaihoavan kauniisti aloittama Toive, joka on Suden ajan ilomantsilaissyntyisen voimahahmon Liisa Matveisen säveltämä kappale. Kappale soi levollisesti.---

Suden ajan kaikki kappaleet perustuvat kalevalamittaiseen runolauluun. Tosin nykyaikaistettuine sovituksineen nelikon yhteislaulu kuulostaa aivan tuoreelta ja aina kiinnostavalta.---

Viimeisissä kappaleissa esityksen alkupuoliskon vakavat ja syvämietteiset aiheet saivat jäädä syrjempään, kun yhtye otti hieman rämpsäkämmän otteen. Erityisesti Tellu Turkan moraharpun viritystauoilla tunnelma vapautui sillä tavoin, että siirtyminen edellisenä iltana laiturilla syntyneisiin kappaleisiin kävi kuin itsestään. Välispiikeissä saimme nimittäin tietää, että nelikko oli vetäytynyt keikkaa edeltäväksi viikoksi Matveisen piilopirttiin Ilomantsiin.---

Turkan moraharpun, Matveisen kanteleen, Airaksen ja Vauran yhtyesoitto ja -laulu oli voimakkaimmillaan Koivu-nimisessä kappaleessa. Laiturituotantoa kuulemma tämäkin. ---

                      -Juuso Ala-Kyyny, Karjalainen 10.7.2005-

Perinne ei ole kahle vaan lähde

Vuoden ensimmäisen sunnuntain sinertyvässä illassa kuultiin "suden" ääni. Se soi Ilomantsissa Mekrijärven Sissolan tuvassa neljän naisen, Suden aika -yhtyeen laulamana. Ääni pysäytti tuvan täyteisen yleisön kuuntelemaan, mitä nämä naiset tahtovat sanoa, mistä he kertovat ja miten he laulavat. Suden aika- yhtyeen laulajat Tellu Turkka, Liisa Matveinen, Katariina Airas ja Nora Vaura hyödyntävät kalevalamittaista laulua liittäen itsensä ja kuulijansa vanhaan laulutraditioon. Yhtye nimenomaan hyödyntää vanhaa, ei toista, ei jäljittele vaan valitsee, jättää pois ja tuo uutta. Lopputuloksena on yhtä aikaa ikivanha ja täysin moderni ilmaisu. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kalevalamittainen laulu ei ole helppoa, ei varsinkaan nykyihmiselle. Tavanomaisen osaamisen lisäksi se vaatii myös heittäytymistä ja rytmien tajua, ei vain musikaalista rytmitajua vaan myös runon ja runomitan, runon hengityksen rytmin tajua.

Liisa Matveinen ja Tellu Turkka ovat kalevalaisen laulun uuden tulemisen edelläkävijöitä. He molemmat ovat säveltäjinä ja sanoittajina tradition uudistajia, jotka ihailtavallatavalla pystyvät yhdistämään eri aikaiset elementit nykykuulijaa koskettavaksi kokonaisuudeksi. Suden ajan esityksissä ja tuotannossa perinne ei ole kahle vaan lähde, josta pulppuilee virkistävän kirkasta vettä. Naiset eivät ainoastaan laula yhdessä, he tuntuvat myös ajattelevan yhdessä. he laulavat siitä, mikä heille on luontaisesti yhteistä, sisaruudesta, äitiydestä, erosta ja kuolemasta - naisen elämästä. Näissä lauluissa vanha teksti sai uuden sävelmän ja ennen muuta uuden äänen. Se ääni soi, helisee, hivelee, huutaa, valittaa, parkuu, mutta aina se soi hyvin yhteen ja puhuttelee kuulijaa. Musiikillinen osaaminen ja luontainen musikaalisuus yhdistyvät Suden ajan soinnissa.

Ohjelman loppupuolella kuultu Enkelit nosti kyyneleet silmiin. Siinä purettiin surua, josta on ollut tapana vaieta, jolle ei oikein ole kanavaa. Ikävöitiin sitä, mitä ei oikein vielä ollutkaan. Enkeleissä nainen, josta ei tullut äitiä syntymättömilleen, antaa tunteilleen äidin äänen. Hän ottaa oikeuden iloita, helliä ja surra kantamiaan mutta kesken menneitä ihmisen alkuja. hän uskaltaa myös vihata ja olla katkera, huutaa tuskaansa - ennen kuin tyyntyy ja eheytyy. näiden tunteiden tulkinnan kuulijat saivat kohdata lähietäisyydeltä. Tuskin tuvassa oli montakaan, jota kohtaaminen ei olisi koskettanut. Lempeä kynttilänvalo armahti kuulijoita pyyhkimään silmänurkkiaan hämmentymättä. Ylimääräisenä kuullun Liisa Matveisen Kantajani jälkeen yleisö poistui hiljaisen tyytyväisenä, moni jotain sellaista kokeneena, jota ei ollut osannut odottaakaan.

Tämän kuulin ja jäin odottamaan uutta tilaisuutta lisää kuullakseni.

                                         - Laura Jetsu, Pirta 1/2004 -

---Tiihalan tupa näytteli konsertissa vahvaa sivuroolia, minne muualle kalevalainen laulu olisi paremmin sopinut!Vanhojen hirsien suojassa runolaulu oli kunniassaan.---Heti ensimmäisen laulun aikana Tiihalan tupaan kokoontunut yleisö huomasi, että nämä naiset eivät tyydy vain kesäiltaiseen laaksossa käyskentelyyn. Vienot soinnut vaihtuivat välillä vahvaan äänivirtaan.---Yllätyksen he kuitenkin pystyivät keuruulaiselle ja multialaiselle yleisölleen tuottamaan; kokoonpanon laulut ja esittämisen tyyli ovat harvinainen ilo, ovat, vaikka kalevalaisessa maassa asutaankin. Ja kaukana oli kavala tasapaksu konejyskytys! Jokainen laulaja oli läsnä tilanteessa, läsnä esitettävässään. Rytmi eli, soinnut solmiutuivat kauniisti. Tellu Turkan Enkelien kuunteleminen oli vahva elämys. Eipä monta kuivaa silmää Tiihalan tuvassa ollut. -Laulajien mahti on suuri.---Jos näiden esiintyjien vierelle kuvitteli televisioruudussa niin usein keikuttelevan tyhjänvatkaajan, konserttivieraankin teki mieli ruveta riemukkaasti käkättämään: näin vahvaa, omaan kalevalaiseen perintöömme perustuvaa musiikkia meillä vielä on olemassa!

                                                     -Eine Joutsijoki, Multian Sanomat, lokakuu 2003-